26.10.2009

Elokuvamaanantai 11. - 26.10.2009

Otetaanpa tällä kertaa aiheeksi kotimainen elokuva. Esittele joku suomalainen elokuva, joka on jotenkin erottunut muista edukseen.

Lähde
  • "Suomessa pidettiin ensimmäinen elokuvien yleisöesitys Helsingin Seurahuoneen Sofiasalissa 29.6.1896 klo 17.00 - 21.00, ja se sisälsi 15 Lumieren lyhyttä filmiä.
  • Ensimmäinen Suomessa filmattu elokuva oli dokumentti Uutta Helsingissä - Nikolainkadun koulun koulunuorisoa välitunnilla, joka valmistui vuonna 1904 ja nähtiin 3.12.1904 Siltasaaren sirkusmaneesissa. Filmin kesto oli vain 2 minuuttia ja kuvaaja tiettävästi oli ulkomaalainen Pietarista.
  • Ensimmäinen Suomessa nähty äänielokuva oli Vitaphone-menetelmällä tehty Sonny Boy (The Singing Fool) Helsingin Capitolissa 19.9.1929.
  • Ensimmäinen kotimainen puhe-elokuva oli Sano se suomeksi, jonka ensi-ilta oli 30.3.1931."
  • Kaksi sotaelokuvaa jakavat Suomen pisimmän teatterielokuvan tittelin : Rauni Mollbergin Tuntematon sotilas (1985) ja Pekka Parikan Talvisota (1989). Molempien kesto on 3 tuntia ja 19 minuuttia
Ei mitään syytä olla huolissaan jos ei kerkeä osallistua maanantaisin, milloin vaan on yhtä tervetullut. :)
Mukana tälläkin kertaa myös vapaa aihe.
Jos antamani haasteet eivät nappaa tai tuntuu liian vaikealta, voi keksiä itse uuden.
Jos et osaa päättää, esittele kaikki vaihtoehdot : )

* Linkitä omaan kirjoitukseesi kommenteissa.
* Kannattaa käyttää valintaa NIMI/URL - eli nimesi ja permalinkki suoraan siihen kohtaan missä oma tuotoksesi sijaitsee

19.10.2009

Elokuvamaanantai 10 . - 19.10.2009

Ruoka ja syöminen on ihmisille tärkeä ja läheinen asia. Tuleeko mieleen elokuva missä aterioimisella tai ruokalajeilla on tärkeä rooli tai peräti joku elokuvassa annettava ruokaohje.

Ei mitään syytä olla huolissaan jos ei kerkeä osallistua maanantaisin, milloin vaan on yhtä tervetullut. :)
Mukana tälläkin kertaa myös vapaa aihe.
Jos antamani haasteet eivät nappaa tai tuntuu liian vaikealta, voi keksiä itse uuden.
Jos et osaa päättää, esittele kaikki vaihtoehdot : )

* Linkitä omaan kirjoitukseesi kommenteissa.
* Kannattaa käyttää valintaa NIMI/URL - eli nimesi ja permalinkki suoraan siihen kohtaan missä oma tuotoksesi sijaitsee


P.S Valitettavasti nyt jo toinen viikko jäi väliin minulta elokuvan esittelyn osalta, tämä ei saa olla kenellekään mikään stressin asia! Mutta nyt haaste on laadittu niin että osaan itsekin osallistua... :)

12.10.2009

Elokuvamaanantai 9. - 12.10.2009

Itkupilli kertoili siitä mikä kirja häneen on tehnyt suurimman vaikutuksen ja ollut mullistava lukukokemus.

Monista kirjoista on tehty elokuvia. Yleensä/Monasti siinä on se riski että jos ensin on lukenut kirjan - elokuvasta tulee pettymys. Tuleeko mieleen elokuva joka tekee kuin tekeekin kunniaa kirjalliselle alkuperäisteokselleen?

Ei mitään syytä olla huolissaan jos ei kerkeä osallistua maanantaisin, milloin vaan on yhtä tervetullut. :)
Mukana tälläkin kertaa myös vapaa aihe.
Jos antamani haasteet eivät nappaa tai tuntuu liian vaikealta, voi keksiä itse uuden.
Jos et osaa päättää, esittele kaikki vaihtoehdot : )

* Linkitä omaan kirjoitukseesi kommenteissa.
* Kannattaa käyttää valintaa NIMI/URL - eli nimesi ja permalinkki suoraan siihen kohtaan missä oma tuotoksesi sijaitsee


Huom. Vaihdoin haasteen julkaisuaikaa, uusi tehtävä ei ilmenekään keskiyöllä vaan vasta aamulla.

P.S Valitettavasti viime viikko jäi väliin minulta elokuvan esittelyn osalta, tämä ei saa olla kenellekään mikään stressin asia! :)

5.10.2009

Elokuvamaanantai 8. - 5.10.2009

Nyt saa kukin valita elokuvan ihan vapaasti ihan ilman mitään vinkkejä.
Mikä on sellainen elokuva mistä haluaisit kertoa muille?

Ei mitään syytä olla huolissaan jos ei kerkeä osallistua maanantaisin, milloin vaan on yhtä tervetullut. :)
  • Linkitä omaan kirjoitukseesi kommenteissa.
  • Kannattaa käyttää valintaa NIMI/URL - eli nimesi ja permalinkki suoraan siihen kohtaan missä oma tuotoksesi sijaitsee